Suunnitelmat vuodella 2023

Viimeiset kuukaudet on tehty paljon taustatyötä KRIK Finlandin eteen. Lokakuussa kokoonnuttiin yhteen pohtimaan mennyttä ja suunnittelemaan tulevaa. Marraskuussa käytiin verkostoitumassa Ruotsin, Norjan ja Tanskan KRIK johtajien kanssa sekä hyväksyttiin toimintasuunnitelma tulevalle vuodelle. Toimintasuunnitelman kokonaisuudessaan voit ladata sivun lopusta, mutta tässä muutamia nostoja suunnitelmista.

KRIK Finlandin kehittämistä on tarkoitus jatkaa myös tulevana vuonna. Ensimmäinen tavoite vuodelle 2023 on määritellä selkeästi mitä KRIK on ja mitä tavoitteita sillä on sekä luoda strategia vuosille 2024-28. Kehittämisen tueksi on tarkoitus verkostoitua ja hakea oppia eri seurakunnilta sekä KRIKeiltä.

Toisena tavoitteena on  leiritoiminnan kehittäminen. Tulevalle vuodelle työn alla on perinteinen KRIKn kesäleiri sekä KRIK Selviytyjät leiri. Syksyn suunnitelmat ovat vielä auki, mutta jotain sinnekin on tulossa. Lisäksi yhteyspäivät toteutetaan uudella nimellä niin syksyllä kuin keväällä. Kolmas painopiste on muille yhteisöille tarjottavia vierailuja, opetuksia ja koulutuksia, miettiminen, joka kulkee työnimellä asiantuntijatyö. Tätä hahmotellaan tarkemmin seuraavassa suunnitteluviikonlopussa 17.-19.2. 

Jotta aikaa ja energiaa riittää painopisteenä olevien asioiden kehittämiseen jäävät paikallisryhmät, urheilulähetystyö ja kilpaurheilija toiminta pienemmälle huomiolle. Toivottavasti parin vuoden sisällä meillä on resursseja panostaa myös näihin. 

Urheilutapahtumien osalta olemme päättäneet panostaa jo aikaisempina vuosina hyväksi havaittuun Jukolan viestiin, joka pidetään 17.-18.6. Porvoossa. Tavoitteena on koota ilman tulostavoitteita juoksevat KRIKn joukkueet niin Venlojen kuin Jukolan viestiin sekä pyytää kannustusjoukkoja paikalle.

Tavoitteissa on myös kesätyöntekijän palkkaaminen, mutta täysipäiväisen työntekijän palkkaaminen vaatii vielä 3000e lahjoitusvaroja. Virallinen varainkeruukampanja käynnistetään tammikuussa, mutta jos haluat ottaa varaslähdön voit tehdä lahjoituksesi KRIK Finland ry varainkeruu tilille FI6756121120760480 (tarkemmat tiedot https://www.krik.fi/tietoa-meista/). Kesätyöntekijän työpanosta on tarkoitus käyttää leirien suunnitteluun ja toteutukseen sekä vierailuihin seurakuntien leireillä ja tapahtumissa. Myös pienempiä KRIKn kesätapahtumia olisi mukava järjestää eri puolilla Suomea.

Paljon on siis suunnitelmissa ja toivomme kovasti, että voit rukoilla kanssamme niiden toteutumista! Jos haluat olla mukana suunnittelemassa tai toteuttamassa jotain näistä, ole rohkeasti yhteydessä toiminnanjohtajaamme Mirkaan 040 8333573 tai mirka@krik.fi

9 vastausta artikkeliin “Suunnitelmat vuodella 2023”

  1. I have been playing at this slot platform for a few months now and the experience has been incredibly smooth. The game selection is huge and the payouts feel fair every single time. I really appreciate how quick the support team is when I have a question. Just a solid spot for anyone looking to spin and win. ra88slot

  2. Really enjoying the experience here so far. The interface is super smooth and the payouts are fast. Highly recommend checking out vn25win for anyone who loves gaming.

  3. If you are looking for a trustworthy casino site with fair gameplay this is definitely worth a try. I love the variety of slots and the bonus structure keeps things exciting. Customer service responded within minutes when I had a question about my first deposit. pezulacasino

  4. 78winag, eh? Hoping for some wins here! I’m looking for a new spot to place some bets and 78winag caught my eye. Let’s see if they deliver the goods! Worth a shot, right? Check it out here: 78winag

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *