KRIK:n säännöt 2025

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on KRIK Finland ry ja sen kotipaikka on Lahti.

2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen tarkoituksena on kertoa evankeliumia, lisätä kristittyjen yhteyttä ja mahdollistaa uskossa kasvamista liikunnan avulla. 

Ilo, rohkaisu ja kunnioitus läpäisevät toimintaamme.

Opillisena perustamme on Raamattu ja Apostolinen uskontunnustus.

Mission ja vision toteuttamiseksi yhdistys

– Järjestää liikunta-, urheilu- ja koulutustilaisuuksia sekä tapahtumia, leirejä ja kilpailuja

– Järjestää hengellisiä tilaisuuksia

– Konsultoi ja tukee urheilijoita heidän tarpeidensa ja halujensa mukaisesti liikunta- ja urheilumaailmassa

– Perustaa liikuntaryhmiä ja joukkueita

– Pyrkii tiiviiseen yhteistyöhön kristillisten seurakuntien, yhteisöjen ja lähetysjärjestöjen kanssa

– Toimii yhteistyössä muissa maissa toimivien vastaavanlaisten verkostojen kanssa

– Tekee yhteistyötä erilaisten urheilutoimijoiden kanssa

– Tukee urheilulähetystyötä

Toimintansa tukemiseksi yhdistys

– Voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa toimintaansa varten tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta

– Voi toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä

– Voi järjestää maksullisia liikunta- ja urheilutapahtumia sekä leirejä

– Voi hallituksen päätöksellä sijoittaa varojaan arvojensa mukaisiin kohteisiin

– Yhdistyksen toiminta ei kuitenkaan tarkoita voiton tai muun taloudellisen ansion hankkimista siihen osallisille.

3. Jäsenet

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Kannattavaksi jäseneksi voidaan hyväksyä yksityinen henkilö tai oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen tarkoitusta ja toimintaa.

Varsinaiset jäsenet ja kannattavat jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

Yhdistyksen vastuutehtäviin voidaan nimittää tai valita ainoastaan henkilö, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusta.

4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitteet, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut. Hallitus voi myös erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos hän on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

5. Liittymis- ja jäsenmaksu

Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää syyskokous. 

6. Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu kevätkokouksessa valitut puheenjohtaja ja neljä muuta varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenistä kaksi on vuosittain erovuorossa. Hallituksen toimintakausi on kaksi vuotta kevätkokouksesta alkaen. Hallituksen jäsenten tulee olla yhdistyksen varsinaisia jäseniä. 

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tarpeen tullen muut tarvittavat toimihenkilöt.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä.

Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittaa toiminnanjohtaja, hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, kukin yksin.

8. Tilikausi, toiminnan- ja tilintarkastus

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja toimintakertomus on annettava toiminnantarkastajille/tilintarkastajille viimeistään kuukausi ennen kevätkokousta.

Toiminnantarkastajien/tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään viikkoa ennen kevätkokousta hallitukselle.

9. Yhdistyksen kokoukset

Yhdistys pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta. Kokouksiin voi myös osallistua etänä.

Yhdistyksen kevätkokous pidetään huhti- toukokuussa ja syyskokous syys- joulukuussa  hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään ( 1 / 10 ) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.

Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä.

Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 14 vuorokautta ennen kokousta jäsenille lähettävällä sähköpostilla.

11. Varsinaiset kokoukset

Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaus.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

5. Esitetään tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastajien/toiminnantarkastajien lausunto.

6. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.

7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

8. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaus.

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

5. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle.

6. Valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa/toiminnantarkastajaa ja heille varatilintarkastaja/varatoiminnantarkastaja.

7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksessa käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja/tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä Yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.