KRIK Paikallisryhmät vauhdissa

Suomen KRIK:N toimintaan ovat jo muutaman vuoden ajan kuuluneet leirit ja tapahtumat, mutta näiden lisäksi vuosi 2025 tuo tullessaan säännöllistä pienryhmätoimintaa useille paikkakunnille! KRIK:n toiminta-ajatuksen mukaisesti paikallisryhmissä urheillaan, kasvetaan Vapahtajamme tuntemisessa ja iloitaan kristittyjen yhteydestä.

Tampere

KRIK Tampere otti varaslähdön ja laittoi paikallisryhmän kasaan jo viime vuoden lopussa. Toimintaan kuuluvat lauantaiset lenkit, joissa välineinä tähän mennessä ovat olleet tossut ja sukset, kenties luistimet ja potkukelkat odottavat vuoroaan! Ja taisipa vime kerralla lenkin perään päästä myös saunaan ja avantoon! Kestävyysporukan lisäksi KRIK on päässyt mukaan Tampereen kristillisen koulun lentopallovuorolle. Aktiiveina Tampereen lenkkiporukassa ovat olleet mm. Anna Heikkilä ja Kuisma Vesisenaho ja lentopallon puitteita on järjestellyt Lauri Malmi.

Mutta mikä saa ihmisen lähtemään jopa tämän uutisen kuvituskuvan lumimyräkän olosuhteissa liikkeelle, ja mikä voisi olla urheilevan kristityn kutsumus? Näin asiaa omalta osaltaan valottaa Kuisma: Mulle Tampereen KRIK:n lauantailenkkien vetäminen ja ylipäätään KRIK:n toimintaan osallistuminen on ollut upea rukousvastaus, sillä muistan jo yläkouluikäsenä haaveilleeni kristillisestä liikuntatoiminnasta. Koen, että kristittyinä meitä kutsutaan jakamaan elämää keskenämme ja kutsumaan myös uusia ihmisiä mukaan. Käytännössä tää voi tarkottaa esim. yhteistä juoksu- tai hiihtolenkkiä, johon voi matalalla kynnyksellä kutsua kavereitakin mukaan. Mulle yhteislenkkien kohokohtia ovat niillä käytävät keskustelut elämästä, uskosta ja mistä vaan, mitä mielen päällä onkaan, sekä lyhyt hartaushetki, jossa päästään yhdessä ihmettelemään meidän Luojamme suuruutta ja rakkautta.”

Tampereen KRIK:N tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu ainakin su 15.6.2025 Tampereen kristillisen koulun piha-alueella järjestettävä keskikesän urheilupäivä, jossa pääsisällön muodostaa beach-volley -turnaus, mutta painoarvoltaan korkealle täytynee nostaa myös saunominen je grillailu. Tähän tapahtumaan toivomme osallistujakaartia Tampereen alueen lisäksi myös muista KRIK:n paikallisryhmistä! Laita päivämäärä muistiin!

 Jyväskylä

KRIK Jyväskylä polkaisee paikallistoimintansa liikkeelle muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen huomenna eli ma 13.1.2025! Yhteistä tekemistä on tiedossa nyt alkajaisiksi joka toinen maanantai, ja toiminta ei ole sidottua mihinkään lajiin tai paikkaan. Suunnitelmissa on etupäässä ulkoliikuntaa, mm. Lumi-ultimatea ja retkeilyä tulisteluineen, ja lajiehdotuksia otetaan vastaan! Jyväskylän suunnalla toimintaa ovat suunnitelleet ja aloitelleet Anna Westerlund sekä Sini ja Mikko Jokinen. Mikolle urheilu on luonteva osa elämää jo liikunnallisen ammatinkin puolesta, ja nyt tämä Suomen KRIK:n toiminnassa alusta asti mukana ollut ”veteraani” iloitsee uusista innokkaista uskovista, joiden kautta KRIK:n tominta on laajenemassa paikallistasoille aiemman leiritoiminnan lisäksi. Ja  Mikon lausahdus ”kiva kun pääse tekemään asioita oikeasti ja fyysisesti” kuvannee myös osuvasti KRIK:n toiminnan luonnetta!

Helsinki, Vaasa, Turku, …

Helsingissä jo puolentoista vuoden ajan pyörinyt perjantai-iltojen lentisvuoro (Kisahallilla) jatkuu viikoittain ja Vaasassa toistaiseksi tauolla ollut lentopalloilu on tänä keväänä kokemassa uudelleenkäynnistyksen. KRIK Turku on suunnitteluvaiheessa ja Rauman suunnallakin asioita on vireillä, joten jäähän kuulolle ja ole rohkeati yhteydessä jos sinua kiinnostaa osallistuminen tai vastuunkanto (esim. pallojen kuskaus treeneihin, ovien availu jne), ja kerrohan kaverillesikin KRIK:n toiminnasta!

Artikkelin kuva: Anna Heikkilä