Uutuutena kuntokeskustoiminta!

Julkaistu: marraskuu 28, 2020

Nyt neljättä vuotta opetan Raamattuopiston Urheilulinjalla siitä mitä kristillinen urheilutyö on. Opetan, kuinka tärkeätä on saada ihmisiä rukoilemaan toiminnan puolesta, muuten toiminnan jatkuvuus on heikoilla. Haluan toimia omien opetusteni mukaan ja pyydänkin teitä kaikkia rukoilemaan uuden avattavan kuntokeskuksen puolesta. Jännittääkö uuden kuntokeskuksen avaaminen varsinkin korona aikaan? Todellakin. Kiitos kun lähdette tähän mukaan ja kerron tässä vähän enemmän mistä on kyse ja kuinka tämä linkittyy kokonaisuuteen:

visio

Yli neljä vuotta sitten syntyi ylhäällä oleva visio. Palattuamme Suomeen Kylväjän lähetteinä Mongoliasta neljä vuotta sitten, halusimme lähteä perustamaan kristillistä urheilutyötä, joka samalla tukee maailmalla tehtävää urheilulähetystyötä, niin että toiminnan kautta löytyy uusia lähetystyön tukijoita ja lähtijöitä. Raamattuopiston vuoden mittainen Urheilulinja alkoi neljättä kertaa tänä syksynä (raamattuopisto.fi/urheilulinja, vinkatkaa eteenpäin, jos esimerkiksi keväälle löytyisi uusia opiskelijoita). KRIKin toimintaa on tälläkin hetkellä eri puolin Suomea ja sitä laajennetaan ja kehitetään erityisesti leiritoiminnan puolella, panostaen samalla nykyisiin ja uusiin paikallisryhmiin. Urheilutapahtumia järjestetään KRIKin ja Urheilulinjan kautta. Nyt uutuutena on alkamassa kuntokeskustoiminta. Kyseessä on uusi keskus nimeltä Fit Niittykumpu, joka avataan tammikuussa 2021 Niittykumpuun Espoossa. Fit Niittykummun taustayrityksenä toimii Niitty Fit Oy, jota hallinnoi minä ja KRIKin toiminnanjohtaja Samuel Kervinen. Näemme kuntokeskuksen omanlaisena lähetyskenttänä, jossa voidaan olla kohtaamassa ihmisiä varsin kokonaisvaltaisesti. Töihin haluamme ennen kaikkea henkilöitä, jotka omaksuvat KRIKin arvot. Tähän mennessä on löytynyt jo personal trainereita ja asiakaspalvelijoita. Alkuun näyttää siltä, että joudumme ulkoistamaan ryhmäliikuntapalvelun, mutta tavoitteena on tulevaisuudessa saada omat KRIK henkiset työntekijät pyörittämään sitäkin tärkeää kokonaisuutta kuntokeskuksessamme. Olettehan yhteydessä Samueliin tai minuun, mikäli sinä tai tuttusi olisi kiinnostunut lähtemään tähän mukaan! Fit Niittykummun toimintaa voi seurata nettisivuilla niittykumpu.ole.fit sekä facebookissa ja instagramissa nimellä Fit Niittykumpu. Kiitos kun rukoilet kuntokeskuksen, KRIKin ja urheilulähetystyön puolesta! Toivottavasti tapaamme pian, vaikka salilla!

Terveisin, Niko

Kuntokeskuksen pohjapiirustus