Pitkästä aikaa..

Julkaistu: syyskuu 15, 2019
Kirjoittaja: Joni Hulkko

Nyt kuluikin yllättäen vähän pidempi tovi tässä välissä ja nyt vasta kirjoitan jälleen. Ehkä viime viikot ovat olleet sellaisia, että on jollain lailla jäänyt sanattomaksi ihmettelemään asioita. Kiitollisuuskin voi viedä sanattomaksi. Tai tavallaan tyytyväisyys aiheuttaa sellaisen olon, ettei tee mieli sanoa kenellekään mitään. On vain iloinen ja elää omaa elämäänsä tyytyväisenä.

               Joka tapauksessa kävin juoksemassa Helsingissä Midnightrunin 31.8. Se on erittäin hyvin järjestetty juoksutapahtuma. Siellä on tuhansia juoksijoita ja järjestäjät luovat tunnelmaa hyväntuulisella meiningillä ja musiikilla. Itsekin olin hyvissä fiiliksissä koko kisaillan ajan. Koin, että minulle tuokin musiikki oli kuin ylistysmusiikkia Jumalalle. Oma sijoitus oli tänä vuonna 6. ja aikani 10 kilometrin matkalla 34:37.

               Ennen Midnightrunia olin yhden viikon tai siis viisi päivää vähän normaalia kauempana töissä eli noin 26 kilometrin päässä uinninvalvojan tuuraajana. Innostuin haastaa itseni ekologisempaan työmatkailuun. Sain järjestettyä toisen suunnan kimppakyytinä, mutta joka päivä toisen suunnan juoksin. Samalla tuli testattua omaa jaksamista. Jaksoin yllättävänkin hyvin.

               Viime viikolla halusin kokeilla omia rajojani juoksumatkan pituudessa. Saatoin pyörällä poikani ensin 2,9 kilometrin päähän kouluun, joka alkoi klo 9 ja palattuani kotiin vaihdoin juoksuvarusteet ja lähdin juoksemaan maratonin pituista matkaa. Laskin, että 3 tunnin suorituksena ehdin siten, että juoksun jälkeen ehdin pyöräilemään taas koululle klo 13, jolloin pojan koulu päättyi. Niinpä kaavailin 4:15/km-vauhtia koko matkalle. Juoksu alkoi jossain vaiheessa tuntua sen verran helpolta, että vauhti ajautui itsestään 4 min/km paikkeille. 32 kilometrin kohdalla keskivauhtini oli vielä tasan 4 min/km. Sitten jalat alkoivat väsyä ja vauhti hiipui. En yrittänytkään pyristellä vastaan vauhdin hiipumista ja kokonaisajaksi tuli 2 h 53 min 50 s.

               Juokseminen on parhaimmillaan todella mukavaa ja jotenkin sellainen rento läpsyttely tuolla kylillä on itselleni todella mielekäs tapa rentoutua ja olla itsekseen.

               Erityinen asia, joka mielestäni on kertomisen arvoinen, liittyy Jumalan läheisyyteen. Ymmärrän, että Jumalasta puhuminen aiheuttaa monelle meistä epämiellyttäviä tunteita. Joskus se tuo sellaisen asetelman tai kuvitelman, että Jumalasta puhuva on jotenkin parempi ihminen. Voi olla sietämätöntä kuulla, kun toinen väittää elävänsä lähellä Jumalaa, joka on kuitenkin koko universumin Luoja. Ja saattaa tulla kuvitelma, että tuo väittäjä ajattelee itsestään ihan liikoja. Koen kuitenkin, että Jumalan läheisyydessä käsitys toisen ihmisen arvosta kirkastuu ratkaisevalla tavalla. Elämää on myös tosi paljon mukavampi elää, kun ymmärtää toisen ihmisen arvon. Keskustelut toisten ihmisten virheistä, epäonnistumisista ja huonoista puolista ovat ehkä kaikkien mielestä todella ikävystyttäviä. Kummallisesti tällaisiin keskusteluihin usein kuitenkin vajotaan. Joskus tuntuu myös, että toisen ihmisen kohtaaminen voi olla helpompaa, kun on osattu ottaa jonkinlainen yliote henkisesti siitä toisesta. Usein halutaan pitää mielessä toisen ihmisen heikkoudet, että hänen kanssaan olisi helpompi elää. Emme tunnu olevan valmiita sellaiseen varauksettomaan ihailuun toista ihmistä kohtaan. Tämä on mielestäni surullista. Koen, että elämän ehkä suurimpia rikkauksia on antautua ihailemaan toista ihmistä. Aina ei ole mielekästä pukea ihailua sanoiksi, mutta loppujen lopuksi jokaisessa ihmisessä on jotain ihailtavaa.

               Koen, että Jumalan edessä minun sisimpäni valmistautuu ihailemaan toisia. En tiedä mitään muuta tapaa, jolla sisimpäni olisi siihen valmis. Ja muutenkin koen itseni hyvin tyhjäksi, köyhäksi, kurjaksi, alastomaksi, yksinäiseksi ja onnettomaksi ilman Jumalaa. Ja nyt siis aivan erityinen mahdollisuus meillä on löytää kosketuskohta Jumalasta! Millään muulla tavalla emme voi rikastuttaa elämäämme niin täyteliäästi.

               Uskon myös, että jokainen meistä loppujen lopuksi on hyvin tyhjä ja köyhä ilman Jumalaa. Tuon asian tunnistaminen on erittäin hyvä lähtökohta rukoukselle. Voimme toki rukoilla vain tavan vuoksi, mutta siitä on tuskin mitään hyötyä. Kun menemme nälkäisinä ja janoisina Jumalan eteen, meillä on mahdollisuus saada paljon.

               Toinen tärkeä asia, jonka tarvitsemme rukouksessa, on usko. Uskoon meistä jokainen on tarvinnut toista ihmistä. (Room.10:14) Toisen ihmisen on pitänyt tavalla tai toisella kertoa meille evankeliumi. Sen kautta Jumala on voinut synnyttää meissä uskon. Rukousta on turha jatkaa tuntitolkulla ilman uskoa. Uskon kautta me voimme lähestyä Jumalaa. Hebrealaiskirjeessä sanotaan näin: ”Mutta ilman uskoa on mahdotonta olla kelvollinen, sillä sen joka tulee Jumalan luo, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.” (Hebr.11:6)

               On ollut aivan äärimmäisen kaunista oppia tuntemaan Jumalan armollisuus ja hyvyys. On aivan uskomaton asia, että jokainen meistä voi milloin tahansa evankeliumin kuullessaan turvautua Jeesukseen, joka on kuollut ristillä meidän syntiemme edestä. Uskoisin, että jokainen rehellinen ihminen on voinut huomata itsessään syntisyyden ja myös sen, että syntisyys on meille ongelma. Emme pysty voittamaan syntiä omin voimin ja siksi tuo Jeesuksen sovitustyö on meille hyvin tärkeä asia.

               Koen, että rukoileminen on aina myös sitä, että menen Jeesuksen ristin juurelle. Menen sinne tunnustamaan, että elämä omin voimin ja omalla hyvyydellä ei toimi kovin hyvin. Haluan antaa ohjat Hänelle, joka on voimallinen saamaan hyvää aikaan. Jeesuksen ristin juurella me saamme syntimme anteeksi. Mutta uskon myös, että Jeesuksen risti on myös se voima, joka tekee aitoa muutosta parempaan meissä. (1.Kor.1:18)

               Niinpä sanonkin, että juuri rukous on ihana punainen lanka elämässäni. Kaikissa elämäni tilanteissa on aivan suunnattoman suurenmoinen asia mennä rukoukseen. Kun joku asia on vinksallaan tai joku asia huolettaa, voi aina tietää osoitteen, mistä avun saa. Ja kertomatta tällä kertaa mitään konkreettisia esimerkkejä, totean, että minä tiedän ketä saan kiittää niin monesta asiasta. Se pulppuileva ilo ei tule mistään muualta. On tietenkin tilanteita, että jonkun uuden positiivisen asian edessä sisimmässä pamppailee ja tuntuu melko onnelliselta. Mutta sellainen pulppuileva ilo keskellä kaikkein tavallisinta arkea tulee ylhäältä eikä mistään muualta. Myös se aivan erityinen rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen ja voi tulla kesken jotain stressaavaakin tilannetta. Sitä ei S-marketista saa edes isolla rahalla!

               Edellä mainittujen rikkauksien vuoksi raha ja omaisuus menettää hohtonsa. Sitä jotenkin tajuaa, että kalliiden asioiden saavuttaminen ei missään määrin tee minusta yhtään onnellisempaa. Joku kertoo minulle, miten hän unelmoi jostain kalliista autosta, ja minä samalla ajattelen, että kuinka tyhjältä se koko unelma tuntuu. Sitä paitsi omasta elämästäni on tullut enemmänkin seikkailu. Minua on alkanut kiinnostaa enemmänkin se, että miten pienillä tuloilla sitä ihminen voi elää. Miten voisi säästää monissa asioissa tullakseen toimeen paljon vähemmällä. Itse koen, että pienet menot tuovat vapautta arjen suunnitteluun. Rahan ei tarvitse pyörittää arkea. Rahaa toki tarvitaan ja tykkään nukkua lämpöisessä kodissa sekä syödä maukasta ja terveellistä ruokaa. Nykymaailmassa on se hassu piirre, että hyvin monessa asiassa on niin sanotusti kalliita ja halpoja vaihtoehtoja. Moni halvempi vaihtoehto ajaa täysin sen asian, mitä tarvitsemme. Voisin ehkä pitää oman koulutuksen käytännön valinnoista, joiden avulla ihminen pääsee irti rahan ja mammonan pyörteistä. Ja mielestäni erinomaisena vinkkinä meille ihmisille olisivat Jeesuksen sanat Matt.6:19-34. Siellä sanotaan muun muassa, että ”Ette voi palvella sekä Jumala että mammonaa”.

               Haluan lopuksi vielä kertoa, että päädyin opiskelemaan Iso Kirja-opistossa Kutsumuspolku-linjalla. Opiskelu alkoi tällä viikolla ja siihen liittyy sekä etäopiskelua, että viikonloppuisin lähiopiskelua. Olen erittäin innostunut tästä koulutuksesta. Jännitin etukäteen, että miten jaksan istua luennoilla, mutta jaksamisen kanssa ei ollutkaan mitään ongelmia. Olin hyvin innoissani kaikista tunneista. Olen hyvin kiitollinen Iso Kirja-opistosta ja niistä kouluttajista siellä.