Orjakauppaa

Julkaistu: 10 lokakuun, 2019
Kirjoittaja: Jenni Sisto

Seurakuntanuoriajoiltani muistan koskettavan hartausdraaman. Draamassa orjakauppias esitteli myynnissä olevia orjia potentiaalisille ostajille. Orjien joukossa yksi orja huuteli toistuvasti, että kenenkään ei kannata ostaa häntä. Hän kun ei suostuisi tekemään työtä. Lopulta kuitenkin myös tämä huutelija vaihtoi omistajaa. Uuden isäntänsä vanavedessä työmaalleen kulkeva orja jatkoi sinnikkäästi huuteluaan: isäntä oli tehnyt tyhmän teon ostaessaan hänet, koska hän ei suostuisi tekemään yhtään mitään.

Isäntä ei missään vaiheessa kommentoinut orjalleen mitenkään, allekirjoitti vain puhumatta asiakirjan ja ojensi sen orjalleen. ”Ole hyvä, olet nyt vapaa menemään minne tahdot. En ostanut sinua tekemään orjan työtä, vaan vapaaksi orjamarkkinoilta.” Entinen orja jäi ihmettelemään, mistä oli kyse ja lopulta tajusi oikeasti olevansa vapaa. Hän suunnitteli, mitä kaikkea voisikaan vapaana henkilönä tehdä, ja kiiruhti lähtemään poispäin entisen isäntänsä talolta. Hetken kuluttua hän kuitenkin pysähtyi ja jäi miettimään. ”Olen nyt vapaa, ja voin tehdä mitä ikinä haluan. Minusta maksettiin täysi hinta, jotta pääsisin pois orjamarkkinoilta. Pitäisikö minun palata kiittämään?” Niin entinen orja palaa takaisin, kiittää ja kysyy, onko jotain, mitä hän voisi tehdä kiitollisuutensa osoituksena. Isäntä toteaa piha-aidan kaipaavan maalia ja kertoo, mistä työvälineet löytyvät.

”Armo on ihmisiä rakastavan Jumalan vapaa, ilmainen suosionosoitus ja lahja, jota ihminen ei voi mitenkään ansaita. Jumala ei rakasta sitä, joka on hyvä ja rakastettava, vaan sitä, joka on paha ja vastenmielinen”, kirjoittaa Miikka Ruokanen Ydinkohdat-kirjassaan s. 138. (WSOY 1997).

Jos löytäisin kirpputorilta oman isoisäni askarteleman kynttilänjalan, olisi se minulle siitä maksamani hinnan arvoinen. Näin silloinkin, vaikka joku muu ei ymmärtäisi, miksi tuhlata arvottomaan puupalaseen sellaisia summia. Jos Jumala on antanut ainoan Poikansa kuolemaan minun sijastani, se on hinta, jonka arvoiseksi Jumala on minut määritellyt. Eikä vain minua, vaan sinutkin. Olet sen arvoinen. Ehkä on jotain, mitä voimme tehdä osoittaaksemme kiitollisuuttamme Luojallemme? Vaikka ottaa tarjottu lahja vastaan ja kertoa siitä toisillekin.

On helppoa ajatella, että joku muu sopii viestimään Jumalan rakkaudesta minua paremmin ja että oma osaamistaso on vaatimuksiin nähden liian heikko. Kaikesta tästä huolimatta elämä voi antaa lapaan sellaisen syötön, että jotain on pakko tehdä. Silloin voi rohkaistua kysymään itseltään, kuten Antero Mertaranta teki Ihanaa leijonat, ihanaa -koosteessa: Siinä on paikka, miksi et lauo?

Herra, minä olen yrittänyt ansaita hyväksyntäsi vuosien ajan siinä onnistumatta enkä enää jaksa. Haluan paremmin ymmärtää, mitä armo tarkoittaa.

Jos minulla joskus on mahdollisuus palvella, haluan tehdä sen kiitollisuudesta käsin, en ansaitakseni tai ansioituakseni. Tätä haluan oppia. Auta minua.