Minulla on tapana joskus siirtää välttämättömien asioiden hoitamista tulevaisuuteen. En halua kuluttaa vapaapäiviä sähköposteja kirjoitellen ja erilaisia käytännön asioita hoitaen, vaan mieluummin kirjaan asiat kalenteriin ja tartun niihin sitten paremmalla ajalla. Näin toimiessani luulen voivani keskittyä rauhassa viettämään vapaa-aikaa, mutta todellisuudessa tekemättömät työt viipyvät ajatuksissa koko ajan eikä vapaa-aikakaan ole aivan niin rentouttavaa kuin voisi toivoa.
Niinpä päätin tehdä elämässäni ratkaisun ja muutoksen, en huomenna vaan tänään. Juuri tänään, tästä se nyt lähtee, heti eikä viidestoista päivä! Sen sijaan, että olisin merkannut kalenteriin, milloin tulisin ottamaan yhteyttä taloyhtiön kiinteistöhuoltoon soitinkin sinne heti. Ja miten kävikään, puolen tunnin kuluttua asia oli jo hoidettu ystävällisten ja ammattitaitoisten huoltomiesten toimesta! Jo pidemmän aikaa minun on pitänyt ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön, tänään tartuin toimeen ja kas, niin tapahtui että sekin asia tuli hoidettua. Niin yksinkertaista, huoletonta ja helppoa! Heti toimeen vaan!
Näin se ystävät on meidän hengellisessä elämässämmekin, vai mitä ajattelette? Sen sijaan, että siirtäisi raamatuntutkisteluhetkeä johonkin sopivaan aikaan, paras tehdä se nyt heti välittömästi. Jae tai kaksi, kyllä niille on aina aikaa jos ei parhaillaan ole soittamassa hätäkeskukseen. Aina voi hiljentyä ”Jeeus auta” -rukoukseen, ja jos ei vielä ole luovuttanut elämänsä ohjaksia Jumalan käsiin, turhaa sitäkään on pitkittää. Tässä on koko konkurssipesä, armahda Herra ja johda tästä eteenpäin.
Tästä eteenpäin nukun riittävän pitkät yöunet, ja sukulaisiin pidän aktiivisemmin yhteyttä… tai siis ainakin yritän… Ja lenkilläkin käyn! Juuri nyt vaan on kyllä aika huono ilma…
Hammasta on vihlonut ikävästi jo muutaman päivän ajan. Kyllä heti huomenna tai ylihuomenna tai ensi viikolla viimeistään sitten varaan ajan hammaslääkärille.
Niin Herra, ei se taida ollakaan niin helppoa… Edes arkisissa asioissa en pysty omin voimin tekemään hyviä, oikeita ja kestäviä päätöksiä, vaikka vilpitön halu siihen olisikin. ”Mä tarviin mun elämään Jumalan kättä, enkä tarkota Maradonaa” (Ruudolf: Maksimoin)