Eräänä kesänä opiskelujen aikana olin vuorotyössä tehtaassa. En ollut kesän ajaksi onnistunut saamaan harjoittelupaikkaa kristillisestä järjestöstä, vaikka niin kovin mielelläni olisin sinne mennyt… Into Jumalan valtakunnan töihin oli kova, ja minulla oli hyvä suunnitelma, jonka mukaan halusin palvella Jumalaa.
Hän avasi toisenlaisen reitin. Olin pettynyt ja harmissani.
Tuona kesänä jonakin täysin tavallisena aamuna töihin kävellessäni tuttu jalkakäytävän liikennemerkki puhutteli. Isompi hahmo ja pienempi hahmo kulkivat vierekkäin, yhtä matkaa. Kuin Jumala olisi puhunut: löysin itseni pienemmän hahmon kohdalta, koin, että isompi hahmo kuvaa Jumalaa ja että matkaa tehdään yhdessä.
Liikennemerkin kuvassa hahmot eivät olleet vertaisia, vaan toinen oli selkeästi suuri ja toinen pieni. Sen vuoksi eläminen Jumalan johdatuksessa onkin niin vaiherikasta ja antoisaa.
Pohdittavaa:
Järjestö vai vuorotyö tehtaassa? Minun suunnitelmani vai hänen?