Kristittynä maailman melskeessä

Julkaistu: kesäkuu 28, 2018
Kirjoittaja: Nina Iljala

Elän maailmassa, joka vilisee selfieitä, tulostaulukkoja, kehityskäyriä ja joskus melkeinpä täydellisen oloisia ihmisiä. Ihmisinä olemme taipuvaisia rakentelemaan epäjumalia kumarreltavaksi milloin mistäkin, luulenpa, että moni meistä on mieltynyt omaan versioonsa kultaisesta vasikasta. Ajattelen, että kristilliset arvot ovat oivallinen keino saada tervettä perspektiiviä urheilijan elämään ja mahdolliseen ulkonäkökeskeisyyteen, suoritusten jumalointiin tai pinnallisuuteen. Jatkuva ulkonäköön keskittyminen ja siitä elämän keskipisteen tekeminen esineellistää ihmisen. Olen välillä surullinen, kun kuulen erityisesti nuorten raskaista yrityksistä mahduttaa kehonsa jonkun toisen sanelemiin rajoihin. Jokainen ihminen on ainutlaatuiseksi luotu, ja samaan muottiin väkisin punkeaminen kuulostaa kovin kivuliaalta ja ei suoranaisesti kovinkaan järkevältä.

Raamatusta olen löytänyt kultaisen keskitien suhteessa kehooni ja ulkonäkööni, liikuntaan ja lepoon, arkeen ja juhlaan. Raamattu kehottaa keräämään aarteita taivasten valtakuntaan [Matt. 6:19-21] ja esimerkiksi Sananlaskuissa hyvän vaimon ylistyksessä kiitetään vaimon taitoja, kykyjä ja luotettavuutta [Sananlaskut 31]. Ulkoisen olemuksen kerrotaan muuttuvan – sen takia ei keskitytä siihen, mitä peilistä näkyy tai millaisia suorituksia ihmisen ansioluettelosta löytyy. Daavidia kuninkaaksi valittaessa huomio kiinnittyy hänen sydämeensä. [Herra sanoi Samuelille: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.” 1. Sam. 16:7]

Toisaalta Laulujen laulu on täynnä rakastuneen huumaa kumppanistaan ja myös tämän olemuksesta. Raamatun sanoma onkin mielestäni armollinen ja antaa levollisen näkökulman, josta käsin seikkailla läpi elämän. Omaan napaan tuijottamista ja itsekkyyteen kannustamista ei Raamatusta löydy – sen sijaan energiaa tulisi käyttää muiden auttamiseen ja hyvän tekemiseen, katse tulisi kääntää kohti Jumalaa ja lähimmäisiä. Ja mikä ilo onkaan antaa jalkojen kuljettaa kauniiden maisemien äärelle!

Ajattelen, että haluaisin pitää urheilun kuin avoimella kämmenellä – kaikki on meille lahjaksi annettu, niin myös kyky liikkua, elää, hengittää. Haluan suhtautua urheiluun elämään iloa tuovana asiana. Voin oppia uusia taitoja, kehoni vahvistuu ja jaksan paremmin. Iloitsen liikkeen lahjasta, olen kiitollinen toimivasta kropasta ja niin kuin kaikessa elämässäni, myös urheillessa voin levollisesti luottaa Jumalan hyvyyteen ja siihen, että Hänen tahtonsa tapahtuu ajallaan ja tavallaan.