Päiväkerholaisena en koskaan tajunnut, mikä ja millainen sääilmiö on se sampituuli, johon enkeli pääsiäisvirressä joutui. Jotenkin vaikeaselkoinen oli myös se reippaampi ralli, jossa puukuningas saa hevosella valkealla, kun laulun kertojaminä näkee merkit taivahalla.
Joku lapsonen on urbaanin legendan mukaan joulun ajan yhteislauluhetkessä heläyttänyt tutun joululaulun viidennen säkeistön lopun tähän tapaan: ”Taavetti ja Tiina, nuuskaa kanoille!”
Näissä esimerkeissä laulun sanat on taidettu oppia korvakuulolta… Varsinaisen sanoituksen lukeminen virsikirjasta tai laulukirjasta olisi voinut vähän selventää sanoituksen sanomaa.
Internetin hakukone tuottaa ”korvakuulolta”-termiin liittyen lähinnä musiikkiin viittaavia tuloksia, mutta on termi myös raamatullisessa kielenkäytössä ainakin jonkun verran tuttu. Job käyttää sitä nimeään kantavan kirjan loppupuolella kuvaamaan aiempaa suhdettaan Jumalaan: ”Vain korvakuulolta sinut tunsin.” Jobin jumalasuhteessa tapahtui kuitenkin muutos: kärsimyskoulussa viivyttyään hän lopulta totesi: ”Nyt ovat silmäni nähneet sinut”.
Job menetti lapsensa, omaisuutensa, terveytensä ja puolisonsa tuen. Luvun 29 alussa Job muisteli, miten ennen kaikki oli paremmin. ”Job jatkoi vielä puhettaan ja sanoi: Kunpa kaikki taas olisi niin kuin ennen, kun Jumala vielä piti minusta huolen! Silloin hän antoi lamppunsa loistaa minulle ja minä sain kulkea pimeyden lävitse hänen valossaan. Kunpa palaisi kukoistukseni aika, jollon Jumala suojeli majaani ja Kaikkivaltias viipyi minun luonani, aika, jolloin oma väkeni vielä oli ympärilläni!
Noina päivinä minä kahlasin kermassa ja kallio tihkui minulle noroina oliivien öljyä. Kun menin kaupunginportille kokoukseen ja asetuin paikalleni aukion äärelle, nuoret miehet väistyivät syrjään ja vanhukset nousivat seisomaan.”(Job 29:1-8).
Luvun 30 alussa Job vertaa aiempaa tilanettaan sen hetkiseen nykyhetkeen. ”Kauhu saa minut valtaansa, taivaan tuuliin katoaa arvoni ja kunniani, ja minun toivoni häipyy tyhjiin kuin pilvi. Ja nyt, onnettomuudet tarttuvat minuun ja elämä valuu minusta pois. Yön tullen tuska poraa luuni minusta irti, kipu nakertaa minua, se ei koskaan nuku. Vaatteeni kiristyvät ympärilleni, paitani kiertyy kuristamaan minua. Jumala on heittänyt minut maahan, ja minä olen kuin tomua ja tuhkaa.” (Job 30:15-19).
Jobin kirjassa pidetään paljon puheita. Luvut 3-31 sisältävät Jobin ja hänen ystäviesä puheita, luvuissa 32-37 puheenvuoronsa käyttää nuori Elihu ja luvun 38 alusta puheiden pitoon liittyy myös Jumala itse.
Jumala ei omassa puheenvuorossaan tiivistänyt kärsimyskoulun kolmea oppimistavoitetta tai pointtia puolen minuutin mittaiseen instagramvideoon, vaan esitti Jobille lukuisia kysymyksiä.
”Oletko sinä kutsunut esiin aamun, edes yhden kerran? Oletko käskenyt aamuruskon paikalleen, niin että se tarttuu kiinni maan liepeisiin ja ravistaa pois kaikki jumalattomat? Aamuruskon syttyessä maa muuttuu kuin savi, johon painetaan sinetti: kaikki tulee näkyviin kuin uudelleen vaatetettuna.” (Job 38:12-14)
”Kuka viisas voi laskea pilvien luvun? Kuka kykenee kumoamaan taivaan vesiruukut, kun maa on kuin valettua metallia ja multa kovettunut kokkareiksi?
Sinäkö metsästät leijonalle saaliin, sinäkö ruokit sen pennut, kun ne kyyristelevät luolassaan tai odottavat tiheikössä? Sinäkö tuot ruoan korpille, kun sen poikaset huutavat apua Jumalalta ja hyppivät nälkäisinä sinne tänne?” (Job 38:37-41)
”Kuka siis voisi astua minun eteeni vaatimaan palvelusta palveluksesta? Eikö kaikki taivaan alla ole minun?” (Job 41:3).
Jobin kirjan loppupuolella Job itse pitää vielä yhden puheen. ”Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi, eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. Sinä kysyit: ”Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?” Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä – ne ovat minulle liian ihmeellisiä.
Sinä sanoit:”Kuuntele nyt, kun minä puhun. Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.” Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut.” (Job 42:2-5)
Pieni ihminen ei aina ymmärrä suuren Jumalan teitä. Kun ralliautosta irtoaa ajon aikana rengas, joka osuu katsomossa olleeseen lapseen ja lapsi törmäyksen seurauksena menehtyy, kuka osaa kertoa, mikä tällaisen tapaturman tarkoitus oli? Miksi Jumala sallii?
Miten viestiä Jumalan hyvyydestä niille, jotka käyvät läpi omaa kärsimyskouluaan?
”Puhu rakkaudesta hiljaa, Kuismanen”. (Antti Isokangas: Villejä rubiineja, väärin kuultuja laulunsanoja. Kustannusosakeyhtiö Nemo 1999. s. 100)
***
Pohdittavaa:
Osaatko aina heti kertoa, mikä on Jumalan tahto lähimmäisesi elämän kipukohdissa?
Tunnetko Jumalan jo niin hyvin, ettet voi enää oppia hänestä mitään uutta?