Kokonaisena ihmisenä, Jumalan kuvana

Julkaistu: 8 joulukuun, 2017
Kirjoittaja: Nina Iljala

Olen saanut pyöräillä äitini vanhalla vaihteettomalla mummopyörällä Porkkalan rannoilla tuntien tuulen kuiskeen hiuksissani. Olen saanut kantaa samaista fillaria metsissä polkujen käydessä mahdottomiksi jatkaa, olen yöpynyt teltassa meren pauhua kuunnellen. Olen saanut kiipeillä puihin Ranskassa, juosta frisbeen perässä pelloilla, seisoa muurinharjalla Sarajevon kukkuloilla, ihastella täysikuun hohdetta tyynestä merenpinnasta kesäisenä yönä kajakista. Kaikki tämä täyttää mieleni kiitoksella, ilolla, onnella. Kun katson auringonnousuja ja -laskuja, en voi kuin ihmetellä Jumalan kädenjäljen upeutta. Kuinka monesti olenkaan kokenut sydämeni pakahtuvan kiitollisuudesta taivaan tähtien Luojaa kohtaan!

Auringonnousua ihailemassa Kolilla.

Olen miettinyt uskon ja urheilun suhdetta monelta kantilta vuosien varrella. Useimmiten pohdintani hahmottuu jollain tavalla minäkuvan, ihmisarvon ja kehonkuvan kautta.

Urheillessa saa ja voi tehdä parhaansa, mutta kristillisen käsityksen mukaan kenenkään ihmisarvo ei ole suorituksista, voitoista tai tappioista kiinni. Mielestäni tämä vapauttaa iloitsemaan urheilusta. Ajattelen, että elämä on upea lahja ja keho mahdollistaa monenlaiset seikkailut, joita saamme tehdä iloiten.

Jumala loi ihmisen, muovasi kehomme ja antoi elämän hengen meille. Ihminen on Jumalan kuvaksi luotu. Rakkauden kaksoiskäskyssäkin näkyy ihmisen kokonaisvaltaisuus – Jeesus kehottaa rakastamaan Jumalaa koko sydämellä, sielulla ja mielellä sekä koko voimalla.

Sateisen kesäyön soutelijat Pyhäselällä.

On hyvä pitää kehostaan huolta ja samalla saa olla armollinen itselleen silloin, kun ei siinä onnistu. Eläminen langenneessa maailmassa näkyy myös kehossa, epätäydellisyyksinä ja kipuina, rikkimenemisinä ja vaivoina.

Urheillessani koen juurieni olevan tiukasti Maan kamaralla, samalla kun sydämeni iloitsee Taivaan suurista lahjoista. Yksinkertaisimmissa hetkissä tuntuu siltä, kuin melkein tavoittaisi jotain siitä ikuisesta kauneudesta, joka tässä ajassa on meille vasta aavistuksenomainen, usvainen kangastus.