Kohtaaminen junassa

Julkaistu: toukokuu 31, 2020
Kirjoittaja: Jenni Sisto

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Nalle Nallukainen on pahvilaatikon pohjalla varastossa ja tytötkin jo aikuisia, heillä on oma elämänsä, arjen kiireet, opiskelut ja työt.

Silloin saat kaikessa rauhassa lukea Helsingin Sanomat keskeytyksettä, eikä kukaan pyydä etsimään tai piilottamaan Nalle Nallukaisen uimalaseja tai merirosvokalsareita.

Siitä on jo aikaa kun näin sinut junassa ja poistuttuani jäin miettimään, kaipaatko sinä kuitenkin sitten joskus näitä ohikiitäviä hetkiä kun…

saitte olla yhdessä junamatkalla anoppilaan Turkuun

karkkipussin kaikki salmiakit jäivät sinulle

pieni tyttösi tarvitsi sinut turvakseen uskaltaakseen pestä kätensä junan vessassa ja

katkennut peukolo -temppua sai esittää kyllästymiseen asti.

Jossakin tutkimuksessa elämänsä ehtoopuolella olevat ihmiset pohtivat mennyttä elämää ja heiltä kysyttiin, mitä tekisivät elämässään toisin jos saisivat tilaisuuden tai minkä tilanteen haluaisivat elää uudelleen jos mahdollista.

Tutkimukseen vastanneista kukaan ei todennut, että olisi sittenkin kannattanut tehdä enemmän töitä tai olisi pitänyt siivota ahkerammin. Joku olisi halunnut elää uudestaan sen hetken, kun töistä kotiin palatessa puoliso oli tehnyt ruoan valmiiksi ja lapset juoksivat vastaan huutaen iloisina ”Nyt se tuli kotiin!”

”Eilisen jokainen kätkee sydämeen.

Huominen tulee kai jos on tullakseen.

Luottaen astumme päivään jokaiseen,

sillä aarteet kätketyt ovat meidän juuri nyt.

Sillä tänään meidän keskellämme taivas aukeaa

ja kun aavistuksen nähdä voimme uutta maailmaa.

Ja me kaikki saamme maistaa sitä juhlaa juhlien,

jossa kerran jokainen näkee kasvot Jeesuksen.”

(Juhlien juhlat, säv. ja san. Pekka Simojoki, säkeistö 2 + kertosäe)