Alkuun ilmestyivät jäljet pihan kevätauringossa sulavaan lumeen. Kissa oli oikaissut pihapiirin läpi. Myöhemmin lisääntyvän valon myötä se viipyi hetkisen orapihlaja-aidan juurella, ja kun lumet olivat sulaneet se siirtyi lekottelemaan aurinkoon pihan liuskekivipolulle. Vappuna sain häätää sen terassilta pois ensimmäistä kertaa. Kyselin naapureilta, oliko kyseinen kissa kenties edellisten asukkaiden perhekuntaa tai tiesikö kukaan muuten kissan varsinaista osoitetta. Yksimielisiä olivat sen suhteen, että pois muuttaneen perheen jäseniin kyseinen kissa ei kuulunut, mutta epätietoisia siitä, missä kissan varsinainen koti oli. Ilmoitin eläimen myös löytöeläinpalveluun löytyneeksi pariinkin otteeseen, tuloksetta.
Alkukesällä olin parin viikon lomamatkalla Itä-Suomessa ja pyysin tuttavaa kastelemaan sillä aikaa kukat ja tuomaan postin laatikosta. Kotimatkalla puoli tuntia ennen kotikylään saapumista puhelimeeni kilahti viesti: ”Siis aivan ihana kissa, mikset oo kertonu =) Päästin sen sisään ja se hyppäsi heti omalle paikalleen tyytyväisenä. Ruoka on varmaan loppu, sulatin sille lohikuutioita pakkasesta. P.S. Hyvin piilotettu hiekkalaatikko=)”
Herra, joskus elämään tulee asioita pyytämättä ja yllätyksenä. Toisille kissa, toisille jotain muuta. Isompia ja pienempiä asioita. Joskus joku erikoinen episodi voi loppupeleissä osoittautua vallan mainioksi vaihtoehdoksi.
Herra, haluaisin löytää mielekkyyden tästä pienestä elämästäni tällaisena kuin se oikeasti on. Auta näkemään mahdollisuuksia ja tie eteenpäin silloinkin, kun sinun huumorintajusi yltää omaani pidemmälle.
(Tämän kuvitteellisen tarinan innoittajina ovat toimineet ne kaksi kissaa, jotka aikuisiällä muuttivat kumpikin tahoillaan itse valitsemiinsa uusiin koteihin. Kuvan kissa ei liity tapauksiin).