Keidashetki
Kirjoittaja: Nina Iljala
Kesä on ihmeellistä aikaa! Olen miettinyt viime päivinä asioita, joista olen kiitollinen. Juuri tänään on hyvä hengittää meren tuoksua, lukea kirjaa, keskustella melkein kuiskaten maailman ihmeellisyyksistä, hymyillä tuntien omistavansa ikiaikojen aarrekätköt. On ilo pelata biitsiä, kajakoida, telttailla, katsoa leffaa parvekkeella, tepastella kallioilla, kahlata meren läpi saareen. Juuri tänään on ilo rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Kesällä voi tehdä lettuja nuotiolla, pyöräillä, antaa tuulen tuivertaa hiukset sekaisin, nauraa vapauden riemulle, heittäytyä ihmettelemään pumpulipilviä metsän vihreille sammalvuoteille.
Porkkalanniemi, josta kuvat ovat, on ihana paikka ja Helsingistä kätevästi julkisilla tai fillarillakin saavutettavissa. Tällä kertaa autokyyti vei perille saakka. Rantakallioilla auringonlaskua katsellessani kauneus tuntui pakahduttavan sydämen. Mietin sitä, kuinka isosti luonto ympärilläni kertoo Luojastaan.
Valtameren myrskyävä voima. Metsäpalon kaikennielevä, tukahduttava liekkimeri. Mustan aukon valonkin kadottava pimeys. Kaukaiset galaksit, pienimmät atomin osat, spektrin jokainen sävy. Kaikki luotua, sanalla esiin kutsuttua. Luojansa edessä voimattomia, Hänen lakiensa alle taipuvia.
”Mikä on ihminen? Ja kuitenkin Sinä häntä muistat.”
”Minä olen ihme, suuri ihme.”
Sydämeni on kiitollinen elämän lahjasta.
(Ennen pienten tai isojen nuotioiden sytyttämistä muistakaahan tsekata metsäpalovaroitukset ja olla muutenkin tarkkoja – kovin on kuivaa luonnossa tällä hetkellä. Pidetään huolta!)