Kun joulukoristeeksi rakentamani jouluseimi oli vielä uusi, taloudessa silloin asunut, nyt jo edesmennyt lemmikkikissa nappasi heti seimen nähtyään Jeesus-lapsen hahmon käpäliinsä ja ryhtyi kieputtamaan sitä pitkin huoneiston lattioita. Jeesus-hahmo kun oli sopivan pieni, kevyt ja käpäliin sopiva.
Nykyään lemmikkikissa on nukkunut ikuista untaan jo useamman joulun ajan ja Jeesus-lapsikin on saanut olla rauhassa seimessään. Ajatus käpäliin sopivasta, pienestä ja kevyestä Vapahtajasta kuitenkin jäi. Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeissa kuvattu Jeesus ei välttämättä ole pieni, kevyt ja käpäliin sopiva. Julkisen toimintansa alussa Jeesus haastoi ihmisiä toteamalla heille: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Matteus 4:17). Entä mitä onkaan ajateltava vuorisaarnasta kokonaisuudessaan? Jo yksittäinen jaekin antaa paljon pohdittavaa: ”Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matteus 5:20). Tai mitä tunteita herättää seuraava ohje: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matteus 6:19-21).
Värikkäin sanakääntein kuvattu vanha ohje seurapuhujalle kehotti ”ensin ruoskimaan ja sen jälkeen antamaan veren virrata”. Ymmärrän ohjeen niin, että kun kuulija on ensin saanut lain saarnasta piston sydämeensä, hän on sen jälkeen kiinnostunut kuulemaan, mitä kaikkea Jumala rakkaudessaan haluaa hänelle lahjoittaa ja tätä ilosanomaa on lupa pitää avoimesti tarjolla ja tuoda se kaikkien ulottuville.
Tapahtuu autuas vaihtokauppa: minun rikkomukseni Kristukselle ja hänen ansionsa minun hyväkseni. Minun rippikouluaikaiset jumpitteluni Kristukselle, hänen täydelliset vastauksensa loppukokeeseen minun hyväkseni. Eikä ainutta tähteä, kukkaa tarvitse aikuisiälläkään kerätä henkiseen pyhäkoulukorttiin Jumalalle kelvatakseen. Ansioton. Rakkaus. Minun. Osakseni.
Joulun jälkeen Kristus jää. Näin senkin jälkeen, kun jouluseimen käpäliin sopiva ja kangasnyyttiin kiedottu Jeesus-hahmo on taas laatikossa muiden joulukoristeiden kanssa, kuusenranka on kannettu roskakatokseen ja karvalankamatto on imaissut uumeniinsa muutamia kuivia ja teräviä neulasia odottamaan pahaa-aavistamatonta ja paljasjalkaista juhannuksenjuhlijaa. Ja Kristus on, vaikka karvalankamattoa ei olisi käytettävissä tai ohittaisit joulun kokonaan ilman kuusta tänäkin vuonna.
Se sama Kristus, joka sanoi myös seuraavaa: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” (Johannes 11:25-26)
”Taas aiot jouluvieraakseni
ja saavut, Jeesus, meillekin.
Oi avaa itse sydämeni
sun että vastaanottaisin.
On koti kaunistettu sulle
vaan köyhän sydän ennallaan.
Tuo taivaan kaunistusta mulle
käy itse juhlaa laittamaan.
On taivas tähtikirkkahana
ja meillä syttyy kynttilät.
Vain lausu Jeesus yksi sana,
niin sydänvalon sytytät.
Mä sydämessä, kodissani
sua tarvitsen ja vartoan.
Nyt tule, kallis vierahani,
tuot mulle joulun ihanan.”
Hilja Haahti: Odotan jouluvierasta