Hartauden kirjoittamisen vaikeudesta

Julkaistu: marraskuu 18, 2019
Kirjoittaja: Jenni Sisto

Nuorempana harrastin virhebongausta vielä aktiivisemmin kuin nykyään. Keskityin hengellisiin puheisiin ja kirjoituksiin, ja yritin kuunnella ja lukea aina tarkasti paikantaakseni puheisiin ja teksteihin mahdollisesti sisältyvät asiavirheet, virheelliset opetukset ja huonosti rakennetun sisällön.

Silmiä avaava oli se puolentoista vuoden jakso, jonka vietin sijaisena seurakunnan nuorisotyössä. Huomasin, että viikko toisensa jälkeen perjantai- ja lauantai-iltojen iltahartauden tukisanalista piti ihan itse kirjoittaa ja työn alkaessa paperi oli tyhjä. Mistään ei tullutkaan puolivalmista aihiota, jota lähteä parantelemaan ja muokkaamaan. Pilkkuviilan sijaan oli tartuttava kyseisen viikonlopun raamatunteksteihin, huokaistava avunpyyntö ylöspäin ja ryhdyttävä kirjoittamaan.

Hyvä hartaushan on helpompi määritellä kuin kirjoittaa. Hyvä hartaus on riittävän pitkä kattaakseen kaiken oleellisen, mutta samalla riittävän lyhyt pitääkseen mielenkiintoa yllä. Koko pelastushistoriaa ei pidä yrittää mahduttaa yhteen puheenvuoroon. Hyvä hartaus on ajankohtainen, ja samalla tuo Raamatun sanoman eläväksi tähän päivään. Hyvä hartaus on opillisesti raitis, kuitenkaan aitoa elämänmakua unohtamatta.

Hartauden pitäjä ei saa taakoittaa omilla henkilökohtaisen elämänsä asioilla kuulijoitaan tai lukijoitaan, mutta tiettyä henkilökohtaisuutta on oltava, jotta kuulijat/lukijat löytävät tarttumapintaa. Huumoria voi ja saa olla, sitä vain pitää osata käyttää hyvän maun mukaisesti ja taitavasti. Hassunkurinen tarina verenpainetautisesta siilistä ei saa varastaa kuulijoiden kaikkea huomiota. Kantavana rakenteena pitää olla Jumalan sana, ajankohtaiset aiheet, henkilökohtaisen elämän todistus ja muut rakenteet ainoastaan tukevat pääasiaa eivätkä saa varastaa huomiota liiaksi. Kaiken keskuudessa on Jeesus, mutta puhujan on osattava tarkkaan kuunnella ja kuulla kuulijoiden kysymykset. Puhuessa on samaan aikaan myös osattava tulkita tilannetta ja osattava reagoida siihen asianmukaisesti.

Sanan ruisleivän taittaminen sellaisiksi viipaleiksi, jotka aidosti toisia ravitsevat onkin äärimmäisen vaativa tehtävä.

Jesaja kirjoittaa: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleiden kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan”. (Jes. 61:1-3)

Ja aiemmassa luvussa 57: ”Korkea ja ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen. En minä ikuisesti ole teihin vihastunut enkä loputtomiin teitä syytä. Jos niin tekisin, teidän voimanne herpoaisi eikä yksikään luoduistani kestäisi minun edessäni. Hetkeksi minä vihastuin tähän syntiseen kansaan, löin sitä ja käänsin vihassa kasvoni siitä pois. Harhautuneena se kulki omien halujensa teitä. Ne tiet minä olen nähnyt. Mutta nyt tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen. Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän. Minä annan rauhan, rauhan lähelle ja kauas – sanoo Herra – ja minä parannan heidät. (Jes 57:15-19).