Juttelimme ala-asteaikana lounasruokailun lomassa. Opettaja muistutti, miten kouluruokailu on haastava laji: kouluruoka kun pitää tehdä sellaiseksi, että se sopii kaikkien makuun. Se taitaakin olla yllättävän haastava laji, tuo kaikkien makuun sopivan ruoan valmistaminen. Sanan ruisleipä, hengellinen ravinto, ehkä siinä on osittain samat haasteet? Yllättävän hankalaa on laatia kaikkien makuun sopivaa purtavaa.
Jossakin kuulee joskus sen suuntaisia toiveita, että pelastussanoman pitäisi olla esillä jotenkin rohkeammin tai räväkämmin. Joku 28-vuotiaana, 35-vuotiaana tai 42-vuotiaana uskoon tullut ihmettelee, miksi hän kuulee näistä asioista vasta nyt. Miksei kukaan ole kertonut aiemmin?
Jos tänään, tässä ja nyt kuulolla on joku, jolle suorasukainen ja erittäin kohtikäyvä ilmaisutyyli parhaiten sopii, niin taitaa olla onnenpäiväsi! Tarjolla on erinäisiä virsiä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Virsi-, evankeliumi- ja rukouskirjasta v. 1941, kustantanut Suomen kirkon Sisälähetysseura.
Osiosta Onneton iankakkisuus tällainen esimerkki eli numero 609 (Laurentius Petri Aboicus).
Ihminen, miks aina vaan Kiinnyt tähän maailmaan? Mikset halaa ensikään Iäisehen elämään?
Joudut jälkeen kuoleman Iäks siihen sijahan, Missä rauha, riemu on Taikka itku loputon.
Myöhä silloin katumus, Myöhä myös on rukous, Armonaikas päättyi jo, Eessäsi on tuomio.
Keneen turvaa mato maan Tuomiolle tultuaan? Puolesta nyt vastais ken Kadotetun syntisen?
Kuinka onkaan hirmuinen Itku iankakkinen, Kuinka vaivat vaikeat, Tuskat loppumattomat.
Ei voi kieli kertoa, Ei voi kenkään kuvailla Vaivan tämän syvyyttä, Tuskaaa tässä liekissä.
Ei myös pyhäin iloa, Taivaallista riemua Taida kenkään selittää Eikä ykskään ymmärtää.
Autuas on kuolema, Kun saa kuolla Herrassa, Päästä eloon parempaan, Eloon loppumattomaan.
Katoo tämä maailma, Hekuma ja kunnia. Maailmaa ken rakastaa, Kadotukseen vajoaa.
Auta, Jeesus, valvomaan, Tuomiota muistamaan, Auta rauhaas etsimään, Luokses iloon
pääsemään.
Sama kirja, otsikkona Murhe, risti ja kiusaus, virsi numero 347 (Luultavasti Brandenburgin rajakreivi Albrecht 1522-1557)
Niin käy kuin tahdot, Jumala, Sun tahtosi on parhain. Ken kestää täällä uskossa, Hän apusi saa varhain, Sen auttaja Oot tuskasta, Et häntä luotas heitä. Kun Herraamme vain turvaamme, Niin ei hän hylkää meitä.
Sä, Herra, olet turvani, Eloni, autuuteni. Sun haltuus annan itseni, Sä tiedät tarpeheni. Ei tahdottas, Ei tiedottas Hiuskarva lähde päästä. Sä armossas Sun voimallas Mua turmiosta säästä.
Mä olen vieras, kulkeva, Käyn aina vaivain teitä. Kun aikani on erota, Mua alastonta peitä. Sun huomahas Ja suojahas Sä minut silloin ota. Mun levossa Suo erota, Ja päätä synnin sota.
Sua rukoilen, oi Jumala, Kun kuljen tällä tiellä, Kun ahdistaa mua maailma, Suo, etten vain sua kiellä. Sä karkoita Pois saatana Ja voitto mulle anna. Mua heikkoa Sä vahvista, Mua käsilläsi kanna.
Sä, Herra, olet tarjonnut Sun apus vaivatulle Ja loppuun asti luvannut Sun johdatustas mulle. Sä auta vaan Mua kantamaan Sun antamaasi iestä Ja osoita tie oikea, Vie kotiin matkamiestä.
***
Pohdittavaa:
Mihin turvaa mato maan tuomiolle tultuaan?
Herra, auta sinä kantamaan antamaasi iestä ja osoita tie oikea, vie kotiin matkahenkilöä.